Sitä itseään... nyperrystä! (Minimized crafting)

Ei auttanut flunssaan rommitoti eikä kuusenkerkkäsiirappi vaan makoiltava oli pari viikkoa. Ei jaksanut paljon nyperrellä, mutta jotain pientä sentään.

Olen kokeillut erilaisia virkattuja saippuapusseja. Saippuapussit (soap savers) ovat iso hitti maailmalla, missä ollaan hieman valveutuneempia nestemäisten saippuoiden aiheuttamista ympäristöhaitoista. Lähinnähän ongelmaksi koituvat öljystä valmistetut muoviset pakkaukset, joita ei ole kauhean helppo kierrättää. Päivittäistavarakaupoista ei myöskään saa täyttöpusseja olemassa oleville pumppupulloille. Keskiverto kotitalous siis tuottaa ainakin muovipussillisen uusiutumattomista luonnonvaroista valmistettua jätettä saippuapullojen muodossa noin summittaisesti vuositasolla.

Saippuapussin ideana on, että sinne voi sujauttaa palasaippuoista ylijääneet pienet kappaleet ja tällä pussukalla voi sitten hangata kädet puhtaaksi. Saippua pysyy pussin sisällä ja kuivahtaa käyttökertojen välillä. Saippuapussin voi tietysti pestä muun pyyykin mukana ja käyttää kunnes se kuluu puhki, mikä ei esimerkiksi kalalangasta tehtynä tapahdu ihan yhdessä sukupolvessa.

Täällä meillä näennäisvihreässä maassamme palasaippuan käyttö ylipäätään on harvinaista, ja toki tunnustan että se ei ole kauhean hygieenistä esimerkiksi yleisissä tiloissa. Kotioloissa taas, jos kaksi ihmistä nukkuu samassa sängyssäkin, niin saippuan kautta on erittäin epätodennäköistä saada käsiinsä sellaisia pöpöjä mitä ei jotakin muuta kautta tulisi hankittua asuinkumppanilta muutenkin.

 Saippuansäästäjien "vika" on mielestäni siinä että löytämäni ohjeet ovat aivan liian tiiviitä jotta vähänkään pehmeämpi saippua kuivuisi kunnolla. Halusin lisäksi pussin, josssa olisi sen verran rakennetta (tekstuuria) että se samalla myös todella hankaisi käsistä mullat pois.

Nyt sitten keksin kokeilla pieniä salomoninsolmuja (lovers' knot) ja aivan oivallisia saippuapusseja niistä tulikin! Reiät ovat riittävän pieniä, jotta pienikin saippuanpalanen pysyy sisällä ja rakenne on riittävän kolmiulotteinen, että se hankaa juuri sopivasti käsiä pestessä.

Tässä kuva ensimmäisistä prototyypeistä, joista yksi on jo toimivaksi testattu =)

Laitan myöhemmin hieman lisää aineistoa saippuanvalmistuksesta itsestään. Tänä kesänä sateet nimittäin pilasivat ruusujen kukinnan, joten keräsin ruusunterälehtiä talteen tulevaa saipuaprojektia silmällä pitäen. Tietysti jonkinmoinen ongelma on että mihin ne uudet saippuat laittaisi kun kaapit tursuaa edellisvuotisiakin... mutta se on sen ajan murhe!

Tilansäästöä - compact spaces

Niin omituista kuin se onkin, niin vanhassa neliöiltään isossa talossa on onnettoman epäkäytännölliset ja siten ahtaat tilat. Säilytystilaa on hankala löytää. Kaikenlaisia virityksiä onkin siis askarreltu tilan säästämiseksi. Sain aivan huikean inspiraation tästä kuvasta:

Vintin raput ovat lahot ja kaipaisivat uudistusta ja tässä olisi aivan mahtava idea saada samalla eteiseen lisää säilytystilaa! Projektin toteutus vaatinee aikamoista suunnittelua ja paneutumista puutyön saloihin, mutta minusta idea on aivan vailla vertaa!

Kaikenlaisia nyperryksiä on nypertelijä jo askarrellutkin. Esimerkiksi äärimmäisen epäkäytännöllinen kylpyhuone on saanut useitakin näppriä ratkaisuja nypertelijän sormissa. Hermostuin esimerkiksi pyykkikoriin joka on aina tiellä ahtaassa kylppärissä. Niinpä virkkasin tällaisen trikookuteesta valmistetun pyykkikorin jonka voi ripustaa seinälle ja lattiapinta-ala ei mene hukkaan:

Lisäksi lkankainen pyykkikori on näppärä koska sen voi tarvittaessa pestä ihan pesukoneessa. Tällaisen pitsikoukun askartelin kasvojenpesuaineelle (Body shop, ja kyllä, tunnustaudun merkkiuskolliseksi joten sama pidike käy joka kerta). Säästää näppärästi hyllytilaa.

Tyhjistä vitamiiniporepurkeista taas sain hienot hammasharjatelineet =)

Trikookude on muuten mainio materiaali. Olen tehnyt siitä jämäkät korit keittiöön kolmionmuotoiseen avohyllyyn ja askarrellut mainion kylppärin maton. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan :) Paras tapa hankkia materiaalia on käyttää vanhat kulahtaneet t-paidat ja leikata niistä kudetta!

Kuusenkerkkäsiirappia köhään

Pakollinen puolivuotisflunssa iski hampaansa bloggaajaan. Rölliä lainatakseni onkin ollut oikein räytymispäivät eikä mitään järkevää ole saanut aikaiseksi. Onneksi tuli keväällä taas täydennettyä kuusenkerkkäsiirappivarastot :)

Paras flunssalääkerespti tulee tässä:
loraus tummaa rommia
piraus kuusenkerkkäsiirappia
kuumaa vettä

Nautitaan höyryävän kuumana. Voi maustaa hunajalla (oiva luonnon antisepti) tai vaikkapa sitruunalla. Hiki virtaa heikkona kun tätä ottaa ja yskä helpottaa. Suosittelen!

Sitten itse kuusenkerkkäsiirappiin. Sen tekeminen on omanlainen niksinsä. Itse ainakin olen huomannut, että netistä löytyy monelaista ohjetta esimerkiksi täältä. Aivan ihania kuusenkerkkäohjeita löytyy myös täältä.

Näin ollen ei siis kannata koko prosessia alkaa tähän kirjoittamaan. Muutamia seikkoja tosin toteaisin siirapin valmistuksesta.

Ensiksikin minusta paras tapa on liottaa ja keittää kerkät hyvin. Kuvassa lötköttää tämän kevään saalis viinisammiossa pataan pääsyä odottelemassa :)

Hankalin vaihe minusta on kerkkien mehun puristeleminen pois. Rasittaa hiirikättä, tenniskyynärpäätä ja rannekanavaoireyhtymää tavattomasti. Onneksi minulla on aivan oivallinen käyttöantiikkinen apuväline tähän touhuun! Minulla on nimittäin vanha Electrolux Assistent, jossa vatkainosat ovat puiset ja käyttöohjekin vain ruotsiksi.

Tässä härpäkkeessä on kuitenkin työkaluista mahtavin, nimittäin soseutin. Kuusenkerkät kannattaa siis perusteellisen parin tunnin keittelyn jälkeen ajaa läpi soseuttimesta pariinkin otteeseen, näin saa kaikki mehut puristettua talteen.

Toinen juttu on, että minusta yleisenä ohjeena kaikkialla mainittu 0,5 kg sokeria litraan nestettä ei riitä. Ensiksikin jotta saisi siirapista mukavan paksua, edellyttää se ainakin 4-5 tunnin keittelyä. Olen kokeillut erilaisia sokerimääriä, ja minusta noin 0,8 kg litraa kohti on aika passeli. Tällä määrällä saa parissa tunnissa kiinteän siirapin jossa säilyy kaunis punainen väri.

Sitten vielä kuusenkerkkäsiirapin maustamisesta pari sanaa. Sitruuna toimii todella hyvin. Olen maustanut siirapin lorauttamalla keittämisen loppuvaiheessa hieman sitruunaa sekaan. Toissa vuonna testasin myös raparperi-kuusenkerkkäsiirappia. Se oli muuten aivan loistavan maukasta! Olenpa kokeillut kuusenkerkkäsiirapin maustamista tervasnapsillakin ja hyvin toimi sekin. Vähemmän onnistunut yritelmä sen sijaan oli maustaa siirappi mintulla. Ei oikein toiminut.

Yskään ja kuumeseen missä muodossa vaan: skål! 

Voi juma*&%#€ KUPPIKAKKU

Sen vähän mitä tästä suomenkielestä ymmärrän niin ainakin sen, että englanninkielinen cupcake suomennettuna kuppikakuksi EI VAAN TOIMI! Siitä onkin aikaa kun jokin pätevän ruokatoimittajan sanaväännös on särähtänyt korvaan yhtä pahasti kuin tämä. Muistaakseni viimeksi törmäsin yhtä tökeröön käännökseen kun luin sienikakusta (engl. sponge cake) joka ei sisällä sieniä. Sponge cake on ihan yksinkertaisesti meikäläinen sokerikakku.

Cupcake puolestaan on aivan yksinkertaisesti kuorrutettu muffinssi (tai muffini, joka muuten kuulostaa enemmän muppetilta kuin leivonnaiselta mutta jota Kotimaisten kielten tutkimuskeskus suuressa ja rajattomassa viisaudessaan nykyään suosittaa käytettäväksi). Meikäläisen muffinin taikuus onkin siinä, että sen voi aivan yhtä hyvin leipoa kuorruttamattomana ja kuorrutettuna ilman että nimeä tarvitsee vaihtaa.

Jos joku onneton leipuri tulee minulle kehuskelemaan kuppikakkujaan niin minä kyllä mojautan sitä kupeille.

Muffinit ja erityisesti niiden kuorrutus ovat maailmalla kuitenkin jalostuneet suorastaan omaksi taiteelajikseen. Vai mitäs sanotte näistä taideteoksista? :)

Palloprojekti etenee...

Runoilenpa teille hiukan paperimassa-askarteluista. Kuten aikaisemmin kerroin, suunnitelmissa oli askarrella eteiseen uusi lampunvarjostin. Projekti edellyttää puolipallonmuotoista "muottia" ja rehellisyyden nimissä tämä muottikin on vielä vaiheessa.

Olisin tietysti voinut tehdä pallomuotin pelkästä ilmapallosta ja puhkaista sen, kun projekti on valmis, mutta kun jättipallosta sai Tiimarissa pulittaa 3,99 euroa, niin päätin sitten rakennella muotin paperimassasta. Näin saisin kestävän muotin jonka voisi päällystää elukelmulla ja käyttää aina uudelleen, jos sitä nyt sattuisi tarvitsemaan toistekin. Toisaalta ilmapallossa oli näppärä kiinnitysklipsi, johon sai vieläpä narunkin kiinni. Tämä helpottaa myös ilmapallon uusiokäyttöä suuresti kun ei tarvitse solmua nypertää.

Pallon muotoileminen paperimassasta ei nyt kuitenkaan ollut ihan niin helppoa kuin aluksi kuvittelin. Ensinnäkin palloa voi käsitellä vain puolikkaan kerrallaan. Alaosa ei kerta kaikkiaan pysy kiinni pallossa, joten puolikkaan käsittelyn jälkeen on massan annettava kuivahtaa vuorokausi, jonka jälkeen voit käsitellä pallon alapinnan. Jälleen on odoteltava, että massa kuivahtaa, pyöräytettävä pallo ja liimailtava toinen kerros.

Tämä siis osoittautui aika pitkälliseksi prosessiksi. Toiseksi ongelmaksi muodostui se, että koska paperimassan muottina toimivassa ilmapallossa on vain yksi kiinnityskohta, ei projekti onnistunut niin että pallo olisi saanut roikkua rauhassa, vaan kyllä se piti ottaa alas ja pyöritellä sitten lintatun pahvilaatikon päällä vuoroin ylös- ja vuoroin alassuin. Pallohan ei myöskään pysy siinä kohdassa kuin haluaisit, vaan tuppaa pyörimään mielensä mukaan millä tahansa alustalla. Se kannattaa siis pönkätä paikalleen esimerkiksi parittomilla sukilla (kuten kuvasta näkyy...)

Eräs toinen seikkakin tuli testattua: ei kannata kiinnittää paperimassalla kuorrutettua jättipalloa kattolamppuun. Paperimassa tekee ilmapallosta yllättävän painavan. On aika noloa tulla töistä kotiin ja todeta, että makuuhuoneen kattolamppu retkottaa irrallaan paperimassan painosta :D

Jälkikäteen ajateltuna olisi siis ollut järkevämpää tehdä ihan vain se tarvittava puolipallo, mutta kun nyt kerran rupesin palloa askartelemaan pallo siitä tanakelettu sentään myös tehdään...

Päätin tällä kertaa kokeilla uusiokäyttää vanhoja Valittujen Palojen kirjakokoelmia, jotka ovat tulipalossa saaneet sen verran siipeensä, että ei niitä kehtaa edes kirpparille kantaa. Tällaiset kirjat ovat muuten muutenkin ongelmajätettä. Näitä ei kukaan huoli edes maksusta, ja niiden polttaminenkin on ikävää, työlästä ja sottaista puuhaa, joten jos kirjahyllystäsi sattuu löytymään tällaisia muinaisjäänteitä, voi ne ihan hyvällä omatunnolla käyttää askartelutarvikkeina.

Muita tällaiseen tarkoitukseen suositeltavia teoksia olisivat esimerkiksi Tolstoin tuotanto ja Hitlerin "Mein Kampf". Molemmat yhtä kiinnostavaa ja mielenkiintoista häiriintyneen mielen jauhantaa, joten ei muuta kuin askartelemaan :)

Tässä siis palloprojektin ensimmäinen yritelmä, joka siis levisi alaosastaan kuin sen kuuluisan jokisen eväät.

Viikko ja kolme paperimassakerrosta myöhemmin näyttää projekti tältä:

Melko sottaista ja vetistä puuhaa siis :)

Kolmannen kerroksen jälkeen uskaltauduin avaamaan ilmapallon ja nykäisemään sen ulos. Säilyi ehjänä vaikkakin teki muutaman klommon paperimassan pintaan tyhjentyessään. Onneksi ne on helppo paikata laittamalla lisää paperimassaa :)

Jälkikäteen olisin laittanut vielä neljännen kerroksen ennen ilmapallon pois ottamista. Luulen, että tuolloin olisi pallo ollut riittävän jämäkkä ja säilynyt ilman klommoja.

Olen tässä mietiskellyt, että jos jostakin löytyisi vanhoja sanoma- tai aikakauslehtiä, voisi niistä saada ihan tällaisena paperimassanakin kivan lampunvarjostimen. Täytyypä ensi kerralla pitää silmät auki kirpparikierroksella.

Tässä vaiheessa on jo selvinnyt sekin, että oli ihan hyvä että en käyttänyt itse ilmapalloa varsinaisena muottina. Ilmapallo ei ole pallo, vaan soikio. Paperimassaa onkin sitten helppo lisäillä laihoille alueille useampia kerroksia, joten toivon mukaan tästä vielä muodostuu ihan pyöreä pallo kun aikansa kääntelee ja liimailee (ja odottelee)!

Perpetual motion - ikiliikkuja

Väittävät, että ikiliikkujaa ei ole onnistuttu keksimään. Ovat väärässä. Minäpä tiedän, mikä se on.

Wikipedia, tuo totuudentorvista kunnioitettavin, kuvaa ikiliikkujaa seuraavasti:

Ikiliikkuja on kuviteltu laite tai muu suljettu systeemi, joka kerran käynnistettynä pysyisi jatkuvasti käynnissä ilman, että siihen tarvitsisi tuoda mistään energiaa tai joka saisi kerätyksi energiaa ympäristöstään.^[1] Ajatellut ikiliikkujat voidaan jakaa kolmeen lajiin:

1. Varsinainen eli ensimmäisen lajin ikiliikkuja olisi laite, johon ei tarvitsisi tuoda mistään energiaa, mutta joka silti tekisi koko ajan mekaanista työtä ainakin kitkan voittamiseksi.^[1][2]
2. Toisen lajin ikiliikkuja olisi laite, joka muuttaisi lämpöenergiaa mekaaniseksi energiaksi aiheuttamatta lämpötila­erojen tasoittumista.^[1][3]
3. Kolmannen lajin ikiliikkuja on systeemi, jossa ainakin jokin osa pysyy jatkuvasti liikkeessä, koska siihen ei vaikuta kitka tai muut liikettä vastustavat voimat.^[4]

Minäpä kerron, mikä ikiliikkuja on. Se ei ole kuviteltu laite taikka systeemi. Se on jokaisessa sairaalassa, vuodeostastolla ja ylipäätään potilassängyssä oleva vuodesuoja. Tässä kun olen muutaman kuukauden seurannut tätä touhua, niin väitän, että kyseinen härpäke lankeaa ikiliikkujakategoriaan 3. Modernit vuodesuojat eivät tarvitse alleen liukulakanaa. Koska niitä kuitenkin käytetään, on tuloksena potilas, joka valahtaa somaan pieneen läjään joka kerta, kun sängynpäätyä nostetaan yli 45 asteen kulman. Päädyn nostaminen on tarpeellista esimerkiksi jotta ruoka menisi suun kautta ruokatorveen ja siitä edelleen mahaan sen sijaan että valuisi pitkin liinavaatteita tai uppoaisi henkitorveen.

Kun siis kaksi liukuvaa pintaa laitetaan vastakkain, on kyseessä tilanne, jossa "jokin pysyy jatkuvasti liikkeessä, koska siihen ei vaikuta kitka tai muut liikettä vastustavat voimat."

Tämä on vielä pieni juttu.

Potilasta hoitaessaan vasta varsinainen "ikiliikunta" pääsee oikeuksiinsa. Näissä tilanteissa vuodesuoja kerää energiaa ympäristöstään käsittämättömissä määrin. Seuratkaapa joskus kuinka kaksi hoitajaa hoitaa potilasta. Potilasta käännetään ensin vasemmalle kyljelle, jolloin oikeanpuoleinen hoitaja järjestelee tärkeänä vuodesuojan uudelleen potilaan takamuksen alle. Sitä nypitään kohti päätä tai kantapäitä, syötetään potilaan alle niin, että sängyn toisella puolella olevalle hoitajalle siirtyisi enemmän vuodesuojaa. Tämä kaikki tapahtuu äärimmäisen keskittynyt, ryppyotsainen ilme kasvoilla. Sivusta seuraaja voisi luulla, että kyseessä on mikrokirurginen toimenpide.

Tämän jälkeen potilas kierräytetään oikealle kyljelle. Vasemmanpuoleinen hoitaja järjestelee potilaan vaatteet ja lopuksi vuodesuojan. Nykii vuodesuojaa ylös- tai alapäin, syöttää takaisin vähintään yhtä paljon kuin oikeanpuoleinen hoitaja juuri äsken syötti vasemmanpuoleiselle hoitajalle.

Tämä prosessi toistuu kolme tai neljä kertaa. Joka kerta kun potilasta käännetään, myös vuodesuoja järjestetään uudelleen pieteetillä ja millimetrin tarkkuudella. Kun potilas on muuten hoidettu, siirretään potilasta vielä vuodesuojan avulla ylöspäin sängyllä (koska ensimmäisessä kappaleessa kuvailtiin miksi hän on valahtanut möykyksi sängyn jalkopäähän). Mielellään tämä siirto tehdään sillä tavalla, että päälaki koskettaa sängynpäätyyn. Ilmeisesti kuvitelma on, että mitä ylemmäksi sängyssä potilas nostetaan sitä vähemmän tämä valuisi alaspäin.

Tämähän ei missään tapauksessa pidä paikkaansa. Fysiikan lakien mukaan mitä korkeammalta jokin asia lähtee valumaan, sitä enemmän liike-energiaa ja vauhtia se ehtii kerryttää ennen kuin se pysähtyy. Wikipedia kuvailee asian fysiikan termein seuraavasti:

Liikemäärä (tunnus p) on mekaniikassa vektorisuure, joka määritellään kappaleen massan  ja nopeuden  tulona.

Näin siis käytännössä mitä painavampi potilas, sitä vauhdikkaammin hän luiskahtaa sinne jalkopäähän kun päätyä seuraavan kerran nostetaan.

Seuratkaapas vielä tätä kohotusprosessia: huomaatte, että useimmissa tapauksissa hoitajat tarraavat vuodeuojaan ja tempaisevat potilasta ylöspäin vaika kyseessä olisi noin kahden senttimetrin siirto. Sama siirto toteutetaan kaksimetriselle miehelle ja 140-senttiselle naiselle sillä seurauksella, naisparka joutuu taipumaan lähestulkoon polvista kun päätä sitten ruokailun aikana nostetaan ylöspäin. Ne potilassängyt eivät nimittäin taivu kuin yhdestä kohdasta. Kysyin eräältä sairaanhoito-opiskelijalta miksi näin toimitaan. Hän katsoi minua kuin koira halpaa makkaraa ja totesi olkapäitään kohauttaen: "Näin meitä on opetettu."

En viitsi lähteä analysoimaan asiaa tämän tarkemmin, sillä mikään kohta tässä toiminnassa ei varsinaisesti käy järkeen. Ei fysiikan lakien, ei ihmisen anatomian eikä terveen maalaisjärjen avulla. Sen sijaan, että alkaisin kyselemään enemmän olenkin siis tullut siihen tulokseen, että on silkkaa hömppää väittää, että ikiliikkujaa ei muka olisi keksitty =)

Ekologinen mallinukke

Jotta tulevat blogit kävisivät järkeen, täytynee kuvailla tämä elintärkeä projekti kunnolla. Koska olen innokas näpräilijä tajusin, että haluaisin tehdä vaatteita myös itselleni. Tässä piilee kuitenkin ongelma. Kun ruuminrakenne ei muistuta mitään tältä planeetalta kaavoista löytyvää, pitäisi kaikkea saada sovitettua jotta tulisi oikean kokoista. Mallinukkea ei ollut varaa ostaa, joten ei muuta kuin harmaat älynnystyrät hommiin. Varastosta löytyi kerä ties kuinka vanhaa kanaverkkoa. Tien toisella puolella on paperinkeräyslaatikko, josta saa dyykattua naapureiden Turun Sanomat koska vain. Idea siis syntyi ikään kuin spontaanisti, ja tässä tulos:

Puin siis kanaverkon päälle vanha t-paidan ja sitten vain paperimassa-askartelua kunnes muodot ovat rittävän täyteläiset :)

Nyt minulla on malli, johon voi huoleti upottaa nuppineuloja ja sovitella kaiken maailman vaatekappaleet. Kierrätysmateriaaleista ja myrkyttömästi (käytetty tapettiliisterikin löytyi talon edellisen omistajan varastoista). Paperimassan voi tehdä myös ekologisemmin ihan vain vehnäjauhoista ja vedestä, mutta kun nyt tarpeetonta liisteriä sattui olemaan, niin pääsi se hyötykäyttöön.

Myrkyttömän paperimassaohjeen löydät esimerkiksi täältä.

Monissa ohejissa kehotetaan murskaamaan paperi esimerkiksi sauvasekoittimella, mutta itse tykkäsin käyttää ihan vain 2-3 cm leveitä suikaleita, joita liotin yön yli. Ovat sopivan pehmeitä ja taipuisia ja pysyvät suurilla pinnoilla paljon paremmin kiinni kuin tasainen massa. Mallinukkeen latelin kerroksia vaadituista mitoista riippuen jopa 6-7. Edellinen kerros saa kuivahtaa yön ylitse ennen seuraavan latomista. Ja jos mitat paisuvat entisestään, niin tätä mallinukkea voi täydentää myöhemmin =)

Kuvassa oleva hattu ja kassi ovat myös tämän kesän tuotantoa. Ne syntyivät vanhoista eteisen verhoista (tällaisia kuoseja ei saa enää mistään!) ja vanhasta aluslakanasta. Retroa ja luomua samalla vaivalla siis.