Perpetual motion - ikiliikkuja

Väittävät, että ikiliikkujaa ei ole onnistuttu keksimään. Ovat väärässä. Minäpä tiedän, mikä se on.

Wikipedia, tuo totuudentorvista kunnioitettavin, kuvaa ikiliikkujaa seuraavasti:

Ikiliikkuja on kuviteltu laite tai muu suljettu systeemi, joka kerran käynnistettynä pysyisi jatkuvasti käynnissä ilman, että siihen tarvitsisi tuoda mistään energiaa tai joka saisi kerätyksi energiaa ympäristöstään.^[1] Ajatellut ikiliikkujat voidaan jakaa kolmeen lajiin:

1. Varsinainen eli ensimmäisen lajin ikiliikkuja olisi laite, johon ei tarvitsisi tuoda mistään energiaa, mutta joka silti tekisi koko ajan mekaanista työtä ainakin kitkan voittamiseksi.^[1][2]
2. Toisen lajin ikiliikkuja olisi laite, joka muuttaisi lämpöenergiaa mekaaniseksi energiaksi aiheuttamatta lämpötila­erojen tasoittumista.^[1][3]
3. Kolmannen lajin ikiliikkuja on systeemi, jossa ainakin jokin osa pysyy jatkuvasti liikkeessä, koska siihen ei vaikuta kitka tai muut liikettä vastustavat voimat.^[4]

Minäpä kerron, mikä ikiliikkuja on. Se ei ole kuviteltu laite taikka systeemi. Se on jokaisessa sairaalassa, vuodeostastolla ja ylipäätään potilassängyssä oleva vuodesuoja. Tässä kun olen muutaman kuukauden seurannut tätä touhua, niin väitän, että kyseinen härpäke lankeaa ikiliikkujakategoriaan 3. Modernit vuodesuojat eivät tarvitse alleen liukulakanaa. Koska niitä kuitenkin käytetään, on tuloksena potilas, joka valahtaa somaan pieneen läjään joka kerta, kun sängynpäätyä nostetaan yli 45 asteen kulman. Päädyn nostaminen on tarpeellista esimerkiksi jotta ruoka menisi suun kautta ruokatorveen ja siitä edelleen mahaan sen sijaan että valuisi pitkin liinavaatteita tai uppoaisi henkitorveen.

Kun siis kaksi liukuvaa pintaa laitetaan vastakkain, on kyseessä tilanne, jossa "jokin pysyy jatkuvasti liikkeessä, koska siihen ei vaikuta kitka tai muut liikettä vastustavat voimat."

Tämä on vielä pieni juttu.

Potilasta hoitaessaan vasta varsinainen "ikiliikunta" pääsee oikeuksiinsa. Näissä tilanteissa vuodesuoja kerää energiaa ympäristöstään käsittämättömissä määrin. Seuratkaapa joskus kuinka kaksi hoitajaa hoitaa potilasta. Potilasta käännetään ensin vasemmalle kyljelle, jolloin oikeanpuoleinen hoitaja järjestelee tärkeänä vuodesuojan uudelleen potilaan takamuksen alle. Sitä nypitään kohti päätä tai kantapäitä, syötetään potilaan alle niin, että sängyn toisella puolella olevalle hoitajalle siirtyisi enemmän vuodesuojaa. Tämä kaikki tapahtuu äärimmäisen keskittynyt, ryppyotsainen ilme kasvoilla. Sivusta seuraaja voisi luulla, että kyseessä on mikrokirurginen toimenpide.

Tämän jälkeen potilas kierräytetään oikealle kyljelle. Vasemmanpuoleinen hoitaja järjestelee potilaan vaatteet ja lopuksi vuodesuojan. Nykii vuodesuojaa ylös- tai alapäin, syöttää takaisin vähintään yhtä paljon kuin oikeanpuoleinen hoitaja juuri äsken syötti vasemmanpuoleiselle hoitajalle.

Tämä prosessi toistuu kolme tai neljä kertaa. Joka kerta kun potilasta käännetään, myös vuodesuoja järjestetään uudelleen pieteetillä ja millimetrin tarkkuudella. Kun potilas on muuten hoidettu, siirretään potilasta vielä vuodesuojan avulla ylöspäin sängyllä (koska ensimmäisessä kappaleessa kuvailtiin miksi hän on valahtanut möykyksi sängyn jalkopäähän). Mielellään tämä siirto tehdään sillä tavalla, että päälaki koskettaa sängynpäätyyn. Ilmeisesti kuvitelma on, että mitä ylemmäksi sängyssä potilas nostetaan sitä vähemmän tämä valuisi alaspäin.

Tämähän ei missään tapauksessa pidä paikkaansa. Fysiikan lakien mukaan mitä korkeammalta jokin asia lähtee valumaan, sitä enemmän liike-energiaa ja vauhtia se ehtii kerryttää ennen kuin se pysähtyy. Wikipedia kuvailee asian fysiikan termein seuraavasti:

Liikemäärä (tunnus p) on mekaniikassa vektorisuure, joka määritellään kappaleen massan  ja nopeuden  tulona.

Näin siis käytännössä mitä painavampi potilas, sitä vauhdikkaammin hän luiskahtaa sinne jalkopäähän kun päätyä seuraavan kerran nostetaan.

Seuratkaapas vielä tätä kohotusprosessia: huomaatte, että useimmissa tapauksissa hoitajat tarraavat vuodeuojaan ja tempaisevat potilasta ylöspäin vaika kyseessä olisi noin kahden senttimetrin siirto. Sama siirto toteutetaan kaksimetriselle miehelle ja 140-senttiselle naiselle sillä seurauksella, naisparka joutuu taipumaan lähestulkoon polvista kun päätä sitten ruokailun aikana nostetaan ylöspäin. Ne potilassängyt eivät nimittäin taivu kuin yhdestä kohdasta. Kysyin eräältä sairaanhoito-opiskelijalta miksi näin toimitaan. Hän katsoi minua kuin koira halpaa makkaraa ja totesi olkapäitään kohauttaen: "Näin meitä on opetettu."

En viitsi lähteä analysoimaan asiaa tämän tarkemmin, sillä mikään kohta tässä toiminnassa ei varsinaisesti käy järkeen. Ei fysiikan lakien, ei ihmisen anatomian eikä terveen maalaisjärjen avulla. Sen sijaan, että alkaisin kyselemään enemmän olenkin siis tullut siihen tulokseen, että on silkkaa hömppää väittää, että ikiliikkujaa ei muka olisi keksitty =)